Olet nyt tässä: Etusivu » Ammatinvalinta
 
»   Terveys ja ammatinvalinta
»   Kuulo- ja näkövammaisten ammatinvalinta
«
 
Takaisin
    Ammatinvalinta

Ammatinvalinta on monelle nuorelle – kuten monelle aikuisellekin – ongelmallinen asia. Ammatinvalinnasta puhutaan lopullisena päätöksenä, joka ”määrää elämän suunnan”. Ammatinvalintaa tehdessä on kuitenkin hyvä muistaa, että monet opiskelevat elämänsä aikana useamman kuin vain yhden ammatin ja toimivat myös monenlaisissa työtehtävissä. Aina on siis mahdollista muuttaa suuntaa.

Usein ammatin valitsemisen ongelmallisuuteen liittyy se, että valinnan pohjaksi ei ole tarpeeksi tietoa eri opiskelumahdollisuuksista ja siitä, mihin milläkin koulutuksella voisi mennä töihin. Jos olet vielä peruskoulussa, esittelee opinto-ohjaajasi varmaankin opotunneilla eri ammatteja ja pääset todennäköisesti myös tutustumaan eri alavaihtoehtoihin oppilaitosten avoimien ovien päivänä. Kannattaa myös muistaa, että ysiluokkalaiselle TET on hieno mahdollisuus päästä näkemään itseä mahdollisesti kiinnostavan ammatin työelämän todellisuutta. Myös moniin ammatillisiin oppilaitoksiin pääsee tutustumaan useammaksikin päiväksi – kannattaa kysyä tällaisesta mahdollisuudesta oman koulusi ja/tai ammatillisen oppilaitoksen opinto-ohjaajalta. Tietoa voi etsiä myös netistä; Virtuopon sivujen lisäksi voit käydä esimerkiksi katsomassa alakuvauksia työvoimatoimiston nettisivuilla. Teollisuuden ammatteihin voit tutustua Taloudellisen tiedotustoimiston nettisivuilla. Lisää linkkejä löydät näiden sivujen ”alavaihtoehdot” –kohdasta.

Ammatinvalintaa tehdessäsi kannattaa muistaa, että valintaan vaikuttaa paljon se, millainen itse olet ja mitä haluat tulevaisuudeltasi. Ammatinvalinnasta kannattaa myös jutella esimerkiksi vanhempien ja kavereiden kanssa. Koulussa voit pohtia ammatinvalintaasi opinto-ohjaajan kanssa.

Jos ammatinvalinta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, voit varata ajan kotikuntasi työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologilta. Tarkempia tietoja tästä saat koulusi opinto-ohjaajalta tai työvoimatoimistosta.

 
© VirtuOPO 2000-2007. Sivua muokattu viimeksi 25.10.2007 12:37.